Liput 13€, ennakot Tiketti >

” It’s long way to the top, if you wanna rock & roll” varoitteli AC/DC ilmeisen omakohtaisiin kokemuksiinsa pohjaten vuosikymmeniä sitten. Vielä huomattavasti kivesempi on tie on edessä, mikäli rokkenrollin sijaan valitsee zydecon.

Siitä huolimatta ja juuri siksi Jarkko Helin & Crawfish Kings on yli 25 vuotta levittänyt tämän Louisianalaisperäisen hauskanpitomusiikin ilosanomaa. Bändi on ehtinyt vuosien saatossa soittaa varsin monenlaisissa tilaisuuksissa. Matkan varrelle on osunut kansanmusiikki-, blues- ja jazzfestivaaleja, moottoripyöräbileitä sekä monenlaista pubia ja klubia niiden väliltä. Yhä uudelleen ihmiset on altistettu zydecon riehakkaille sävyille. Bändin musiikissa kuuluu country, blues ja cajun, joka yhdistetään harmonikan tiukalla soundilla vastustamattomaksi tanssipoljennoksi.

Bändin laulaja sekä instrumenttinsa suvereeni taitaja Jarkko Helin, on palkittu vuonna 2006 euroopan toiseksi parhaana zydeco-haitaristina. Hyvin omaksutut Louisianan perinteet saavat hänen esiintymisessään lisäpotkua aimoannoksesta rokkikukkoilua.

Nykykokoonpanossa Helinin lisäksi soittavat Harri Raudaskoski, Louisiana-musan pioneeri Suomessa. Zydeco Conjunto ja Tex-Mex Quintet ovat hänen aikaisempiaan bändejään.

Rumpali Dino Kullberg on tuttu esim. Dave Lindholmin B.Inventive bändistä. Mikko Löytyn bändejä tuskin tarvitsee erikseen esitellä, onhan mies kotimaisen roots-musan tunnetuimpia basisteja.

Nettisivut löytyy : www.finnzydeco.fi

Tilaa uutiskirje

Pysy ajan tasalla tapahtumista ja parhaista tarjouksista!

Kiitos tilauksesta!

X