Vapaa pääsy
Storyvillessä sukelletaan tällä kertaa syvälle jazzmusiikin syntysijoille Louis Armstrongin musiikin ja trumpettivirtuoosi Kalevi Louhivuoren johdattelemina. Louis ”Satchmo” Armstrong (1901-1971) oli rodulliset raja-aidat ylittänyt juurimusiikin uudistaja, joka trumpetillaan ja scat-laulullaan viitoitti jazzille tietä uuteen aikaan. Hän oli myös yksi aikakautensa rakastetuimmista viihdyttäjistä ja suurenkin yleisön suosikki.
Kalevi Louhivuori (s. 1984) on kansainväisesti arvostetumpia, palkituimpia ja tunnetuimpia suomalaistrumpetisteja. Kypsästä ja erottuvasta saundistaan tunnettu jyväskyläläislähtöinen muusikko onkin vuosien varrella vaikuttanut monipuolisesti eri genreissä sekä yhtyeenjohtajana, säveltäjänä ja soittajana. Louhivuoren omia yhtyeitä ovat esimerkiksi Sun Trio, Kalevi Louhivuori Quintet, Free Fall Collective ja The Northern Governors. Louhivuori soittaa omien yhtyeidensä lisäksi mm. Ricky Tick Big Bändissä, Lionel Beuvens Quartetissa, Serena Spedicato & Nicola Andrioli The Shining of Things-yhtyeessä ja on järjestänyt Free Fall klubia vuodesta 2007 lähtien.
Louhivuori kertoo syttyneensä Armstrongin musiikkiin toden teolla noin 13 vuoden iässä, samoihin aikoihin jolloin Miles Daviskin kolahti lujaa. Tämän ohjelmiston äärellä huikean monipuolinen muusikko esiintyy myös laulusolistina!
Kalevi Louhivuori – trumpetti, laulu
Joonatan Henriksson – piano/klarinetti
Von Numers Filemon – basso
Aleksi Heinola – rummut