Happy Jazz Club Storyville hakee 200.000 euroa lisää pääomaa

Haluatko, että legendaarisen Storyvillen liiketoiminta jatkuu vielä koronan jälkeen?
Tule osakkaaksi!

Happy Jazz Club Storyville hakee 200.000 euroa lisää pääomaa

Korona-pandemia on kurittanut kaikista toimialoista kovimmin kenties juuri ravintolasektoria. 28-vuotias, legendaarinen Storyville on päättänyt kerätä lisää omaa pääomaa 200.000 euroa osakeannin kautta selvitäkseen kriisistä yli.

“Tähän on kyllä hyvät edellytykset. Ravintolapalveluille on varmasti patoutunutta kysyntää tämän pitkän kotonaistuskelun jälkeen. Uskon, että vuoden toisella puoliskolla päästään uudelleen vauhtiin. Lisäksi kilpailutilanne saattaa muuttua paremmaksi, vaikka tietysti kenellekään kanssaravintolayrittäjälle ei liiketoiminnan sulkemista toivokaan”, sanoo Storyville Oy:n perustaja Jorma Railonkoski.

Katsomme toiveikkaina tulevaisuuteen ja odotamme, että pääsemme mahdollisimman pian  tarjoamaan asiakkaillemme taas mahdollisuuden nauttia live-musiikista, tanssista ja verkostoimisesta niin kuin vain Storyvillessä osataan.

Storyvillen omistajaksi pääsee hyvinkin pienellä 100 euron sijoituksella. Tällä saa pienen omistuksen lisäksi myös erilaisia vip-etuja. Mitä suurempi sijoitus, sitä suurempi on toki omistusosuus, mutta myös vip-edut paranevat. 5 000 euron sijoituksella saa jo nimensä kaiverrettuna Storyvillen seinään. Ravintolan arvostustaso on osakeannissa 1.000.000 euroa, joten esimerkiksi 10.000 euron sijoituksella ravintolasta saa noin 1 prosentin siivun.

Kun tulet osakkaaksi, sinulla on virallisesti oma jazzklubi Helsingin keskustassa, Eduskuntatalon vieressä ja olet takaamassa tulevaisuutta elävälle musiikkikulttuurille Suomessa.

Storyville panostaa poikkeusolojen aiheuttamaan ahdinkoon myös monin muin keinoin. Storyville otti muun muassa ensimmäisenä ravintolana Suomessa käyttöön Genanon-teknologiaan pohjautuvan ilmanpuhdistimen, joka suodattaa VTT:n tutkimuksen mukaan jopa 99,99 % sisäilman viruksista ja kaikki kosketuspinnat on Nanox-käsitelty itsedesinfioiduiksi.

Miksi Storyvilleen kannattaa sijoittaa?

Storyville on todella vahva brändi. Vahvimpia koko kaupungin ravintolamaailmassa. Se on instituutio, joka tunnetaan ulkomaita myöten. Elävän musiikin paikkana se on saanut tunnustusta kolme kertaa kun amerikkalainen DownBeat-julkaisu listasi Storyvillen maailman parhaiden jazzklubien joukkoon. Ravintola vanhoine tiiliseinineen on säilynyt lähes muuttumattomana yli 28 vuoden ajan. Sijoittamalla Storyvilleen teet kulttuuriteoan pelastat palan elävän musiikin ravintolahistoriaa.

Lisää tietoa täältä: 

Merkiste osakkeet täällä:

Tilaa uutiskirje

Pysy ajan tasalla tapahtumista ja parhaista tarjouksista!

Kiitos tilauksesta!

X